Kirjallisuusterapeuttiset ryhmät ja yksilöohjaus
Kirjallisuusterapia sopii kaikille eikä vaadi erityistä luovuutta tai harrastuneisuutta. Sitä voi tehdä yksin tai yhdessä, sellaisenaan tai yhdistettynä muihin luoviin menetelmiin - tai melkein mihin vain. Se toimii kertakokeiluna, mutta myös säännöllisesti kokoontuvassa ryhmässä tai elämänmittaisena tapana.
Teemoja ja tekniikoita on rajattomasti, mutta tavoitteena työskentelyssä on aina minän vahvistaminen, tunneilmaisun kehittäminen ja uusien oivallusten löytäminen. Kovin usein sivutuotteena on lempeämpi katse itseen ja läheisiin. Kirjallisuusterapiassa hyödynnetään oman tekstin tuottamista ohjauksen mukaan sekä valmista aineistoa, kuten runoja, tekstikatkelmia ja kuvia. Oman tekstin jakaminen on aina vapaaehtoista, eikä harjoitusten päämääränä ole taiteellinen briljanssi, vaan oman ymmärryksen kasvattaminen. Keskustelu ja kokemusten pohtiminen yhdessä ryhmän tai ohjaajan kanssa syventää työskentelyä ja auttaa kohtaamaan hankalatkin tunteet, joita kirjoittaminen voi nostaa pintaan. Usein kirjallisuusterapia on myös hillittömän hauskaa!
Ohjaukset keväällä 2025
Kaapatut Lapset ry:n kirjallisuusterapeuttinen ryhmä kokoontuu Teamsissa 6 kertaa ajalla 2/2025-6/2025 (tilausryhmä)
Kirjallisuusterapeuttinen Ihan kokonainen vanhempi? -ryhmä kokoontuu käpyläläisessä Leikkipuisto Kimmossa 8 kertaa keväällä 2025 alkaen torstaina 27.3. klo 18.
Uusia ryhmiä saa toivoa tai ohjauksen voi tilata vaikka polttareihin tai työhyvinvointipäivään. Ota yhteyttä!
Jos arastelet ryhmään tuloa, ota yhteyttä, niin sovitaan yksilöohjauksesta. ❤️
Menneet ohjaukset
Käpylän elävä joulukalenteri, luukku 7: Kirjoitetaan parempi joulu! (12/2024)
Kaapatut lapset ry verkkoryhmä "Toivo" (11/2024)
Lue lisää kirjallisuusterapiasta Suomen kirjallisuusterapiayhdistyksen sivuilta.