Kaikilla on oikeus kesään
Toisille kesä on täynnä kaikkea ihanaa. Valmistaudutaan lomaan. Vertaillaan kalentereita, jotta löydettäisi yhteinen mökkiviikonloppu tai terassi-ilta, kun kaikki aika tuntuu jo olevan varattu perheen reissuille, häille, rippijuhlille ja festareille.
Toisille kesä on pitkä tyhjä kausi, jolloin koulut ja harrastukset ovat tauolla ja töissä - jos sellaisia on - on hiljaisempaa. Kesällä yksinäisyys voi tuntua erityisen tuskalliselta. Eron tai menetyksen jälkeen ensimmäinen kesä on raskas. Kaikki muut näyttävät elävän täyttä elämää, ja itse toivoisi, että olisi edes jotain.
Aina on jotain. Sinullakin on. 🌼
Yksinäinen voi olla, vaikkei olisi yksin
Itsensä voi kokea yksinäiseksi silloinkin, kun ympärillä on perhe ja kavereita. Voi olla kaiken keskellä kuulumatta oikein kunnolla mihinkään, aina jotenkin kipeästi ulkopuolella ja samalla kiireen kuormittama. Kesän saa kyllä täyteen tapahtumia ja ihmisiä, mutta yksinäisyyttä ei välttämättä pääse puuhaamalla pakoon.
Jos yksinäinen kesä pelottaa, kannattaa kurkistaa pelon taakse ennemmin kuin uupua suorittamiseen. Mikä yksinäisyydessä tai sen mahdollisuudessa satuttaa tai uhkaa? Mitä sinä kesääsi kaipaat? Mitä sinä tarvitset? Mikä tekisi tästä kesästä vähän paremman? Yksinäisyyteen liittyvää tuskaa voi lieventää ja itsensä kanssa on mahdollista löytää kesälomasopu, vaikka ulkoista todellisuutta ei täysin voi hallita. - Ja joskus lopulta vähän voikin!
Kohdataan yksinäisyys yhdessä
Pelottavinta on aina se, mitä ei kunnolla näe, mutta usein me silti katsomme ohi. Mitä jos tänä kesänä ei tehtäisi niin? Mitä jos kuljettaisikin yhdessä kohti pelkoja ja kohdattaisi ne kunnon työkaluin? Jos haluat tutustua yksinäisyyteen ja itseesi kesän kynnyksellä, ja sinulla on aikaa viiden kerran lyhytterapialle, laita sähköpostia osoitteeseen niina.into@kasvukauteen.fi, niin sovitaan aika maksuttomalle tutustumistapaamiselle!
Voit lukea lisää tarjoamastani lyhytterapiasta täältä. Ehkä uskallat osallistua myös Saa häiritä! -kampanjaan?
Kesällä voi seikkailla ihan itsekseenkin. Tule tutustumaan Lapinlahden vanhan sairaalan ihastuttavaan ympäristöön, tai tee retki Itä-Pasilaan! Voimme sopia tapaamisen sinulle kätevimpään sijaintiin, ja olet tervetullut ja oikeassa paikassa ihan juuri tuollaisena.
Käytössäni on aurinkoinen työhuone Lapinlahden Lähteellä. Tänne uskaltaa tulla! Ruoholahden metrolta kävelymatkaa on 450 m.
Pasilan työhuone on lempeä ja turvallinen tukikohta muutaman minuutin kävelymatkan päässä asemalta.